« Back

Halton lahjoittaa Olympiarahastolle nuorten urheilun tukemiseen

01/10/2020
Haluamme tukea Suomen nuorten urheilijoiden mahdollisuuksia pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja harjoitteluun hyvissä olosuhteissa.

Halton lahjoittaa Olympiarahastolle nuorten urheilun tukemiseen

Halton Group on yli 50-vuotias suomalainen perheyritys, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa ihmisten hyvinvointi vaativissa sisäympäristöissä maailman johtavan sisäilmateknologian avulla. Yhtiö haluaa edistää ihmisten, erityisesti lasten ja nuorten, hyvinvointia myös toisen tärkeän elämänalueen kautta tukemalla urheilua 20 000 euron sijoituksella suomalaiseen Olympiarahastoon.  
Olympiarahaston varainhankinnasta vastaava johtaja Jaakko Sippola iloitsee Halton Groupin tekemästä lahjoituksesta:
 
"Lämmin kiitos Haltonille lahjoituksesta! Haltonin tuki Olympiarahastolle on hyvä esimerkki siitä, miten kansainvälisesti menestynyt suomalainen perheyritys voi osoittaa yhteiskuntavastuuta kotimaassaan myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Kun lahjoitussummaan lisätään valtion vastinraha, kasvaa lahjoituksen arvo 40 000 euroon. Summa kasvattaa Olympiarahaston peruspääomaa pysyvästi, sillä urheilun tuki rahoitetaan rahastoon sijoitetun pääoman tuotoilla." 
 
Menestyminen huippu-urheilussa edellyttää paljolti samoja tekijöitä kuin menestyminen liike-elämän globaalissa kilpailussa: pitkäaikaista sitoutumista ja keskittymistä kunnianhimoisiin tavoitteisiin, kovaa työtä, saumatonta tiimityöskentelyä sekä kehittymisen mahdollistavia resursseja. 
 
"Haluamme tehdä osamme, jotta nuorilla urheilijoillamme olisi mahdollisuudet pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja harjoitteluun hyvissä olosuhteissa. Olympiarahasto tuo toiminnan tukemiseen  tärkeän välineen, jonka kautta meillä on ilo olla mukana rakentamassa myös suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuutta", sanoo Halton Groupin hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen

Lisätietoja:

Mika Halttunen, omistaja ja hallituksen puheenjohtaja, Halton Group
Puhelin +358 400 711 299
Sähköposti: [email protected]