« Atrás

HR Country Manageria

06/07/2018

HR Country Manageria

Nykyisen tehtävän haltijan siirtyessä konsernin sisällä uusiin tehtäviin, haemme HR Country Manageria vastaamaan kaikkien Haltonin Suomen yksiköiden operatiivisista HR-toiminnoista.

Tehtäviisi kuuluvat moninaiset ja vaihtelevat työsuhteen elinkaaren hallintaan liittyvät HR-asiat. Vastuullasi on ylläpitää ja kehittää maatasoisia HR-prosesseja (esim. rekrytointi ja perehdyttäminen) yhdessä liiketoiminta-alueiden HR johtajien kanssa ja huolehtia niiden käytäntöön viemisestä kaikissa Suomen yksiköissä. Rooliisi kuuluvat myös osaamisen, hyvinvoinnin ja esimiestyön kehittäminen. Tärkeä osa päivittäistä työtäsi on myös esimiesten tukeminen kaikissa HR-asioissa.

Vastaat Suomen yksiköiden yhteistoimintamenettelyistä työehtosopimusten ja lain mukaisesti. Pääset rakentamaan ja kehittämään osaltasi yrityksemme työnantajakuvaa sekä koordinoimaan oppilaitosyhteistyötä. Huolehdit erilaisten tutkimusten toteuttamisesta ja seurannoista. Toimipisteesi sijaitsee Lahdessa ja Kausalassa.

Olet HR-alan ammattilainen ja moniosaaja. Sinulla on soveltuva akateeminen korkeakoulututkinto ja vähintään viiden vuoden kokemus laaja-alaisista HR-tehtävistä. Odotamme sinulta vankkaa työlainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemusta sekä aiempaa kokemusta rekrytoinneista. Eduksi katsotaan aiempi työskentely eri henkilöstöryhmien kanssa ja toimiminen teollisessa ympäristössä.

Edellytämme tehtävässä sujuvaa kirjallista sekä suullista englannin ja suomen kielen taitoa. Tehtävässä menestyäksesi olet luonteeltasi toimeen tarttuva ja oma-aloitteinen. Suhtaudut asioihin positiivisesti ja sinulla on hyvät yhteistyö- sekä neuvottelutaidot.

Lähetä ansioluettelo ja vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen 12.8.2018 mennessä osoitteeseen [email protected]

Lisätietoja tehtävästä antaa
Anu Tamminen, HR Director, Halton Marine
p. 040 922 0384
tiistaina 10.7.2018 klo 13-14 ja maanantaina 23.7.2018 klo 13-14.