Siirry sisältöön

Haltonin Lahden yksikön energiankäyttö on ollut vuoden ajan hiilineutraalia

Vuonna 2020 tehtyjen monien toimenpiteiden ansiosta Haltonin Lahden yksikön energiankulutuksen C02 päästöt tulevat olemaan nolla vuonna 2021.

Vuonna 2020 Haltonin Lahden yksikössä toteutettiin useita toimenpiteitä, joilla vähennettiin energiankulutusta ja siitä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Vuoden 2020 loppupuoliskolla Lahden yksikön lämmitysjärjestelmä muutettiin maakaasusta maalämpöön ja tehdashallin ilmanvaihtojärjestelmä uusittiin energiatehokkaammaksi kehittyneemmän anturoinnin ja automaation avulla. Tehdashalliin rakennettiin myös uusi jäähdytysjärjestelmä, joka hyödyntää maajäähdytystä. Näiden lisäksi Lahden yksikössä on käytetty CO2-vapaata tuulivoimalla tuotettua vihreää sähköä tammikuusta 2020 alkaen.

Hienoja tuloksia voidaan nyt nähdä, kun tehdyistä toimenpiteistä on kulunut aikaa noin vuosi. Ennusteen mukaan energiankulutus tulee laskemaan tänä vuonna noin 25% vuoteen 2020 verrattuna, jolloin maalämpöjärjestelmä oli ollut käytössä jo osan vuodesta. Vuoteen 2019 verrattuna energiankulutus tulee laskemaan yli 40%. Tämä tarkoittaa myös useiden kymmenien tuhansien eurojen vuotuista säästöä energialaskussa. Vuonna 2020 energiankulutuksesta aiheutuvat CO2 päästöt vähenivät 75% vuoteen 2019 verrattuna. Vuodelta 2021 C02 päästöt tulevat olemaan nolla energiankulutuksen osalta.