Halton laajentaa ilmanvaihtolaitteita valmistavaa tehdastaan Scottsvillen kaupungissa Yhdysvalloissa. Laajennuksen myötä tehtaan pinta-ala lähes kolminkertaistuu noin 9000 neliömetriin. Avajaisia juhlitaan 18. huhtikuuta.
”Tehtaan laajennus tuo lisää kapasiteettia ja joustavuutta tuotantoon. Sitä tarvitaan, koska ilmanvaihtojärjestelmien kysyntä jatkaa kasvuaan”, sanoo Mika Halttunen, Haltonin hallituksen puheenjohtaja.
Tehdas valmistaa ammattikeittiöiden poistoilmapuhaltimia, korvausilmajärjestelmiä ja ilmanvaihto- ja puhdistusyksikköjä. Pohjois-Amerikka on Haltonin tärkein markkina.
Noin 7 miljoonan euron investointiin sisältyy uusi Innovaatio Hub eli ilmankäsittelytuotteiden tutkimus- ja tuotekehityskeskus. Tämän jälkeen Haltonin Innovaatio Hubeja on eri puolilla maailmaa yhteensä yksitoista. Tehtaaseen saadaan myös uusia tuotantotiloja sekä hitsausasemia, särmäyskoneita, kokoonpanolinjoja, uusi varastonhallintajärjestelmä sekä UL-sertifioitujen sähköpaneelien kokoonpano-osasto.
Laajennuksen myötä tehtaaseen syntyy 60 uutta kokopäiväistä työpaikkaa. Jatkossa henkilöstön määrä on 240. Haltonilla on Kentuckyssä kaksi ammattikeittiöihin keskittyvää tehdasta, joiden pinta-ala on tämän laajennuksen jälkeen yhteensä noin 17 000 neliömetriä.
“Kentucky on ollut Halton Groupin kotipaikka Amerikoissa jo vuodesta 1988. Tämä uusin investointi vahvistaa pitkän aikavälin kilpailukykyämme, kun pyrimme jatkamaan kasvua maailman dynaamisimmilla markkinoilla Yhdysvalloissa”, Mika Halttunen sanoo.
Haltonin Yhdysvaltain toiminnot laajentuivat Scottsvillessä uuteen tehtaaseen alun perin vuonna 1997. Lisälaajennuksia tehtiin vuonna 2016, jolloin Kentuckyyn rakennettiin Haltonin uusi Yhdysvaltain pääkonttori ja tuotekehityskeskus. Vuonna 2019 Kentuckyyn avattiin toinen tehdas tukemaan yrityksen kasvavaa ilmankäsittelysegmenttiä.
Lisätietoja:
Kai Konola
Toimitusjohtaja
Halton Group
Puh. +358-40-5024900
kai.konola@halton.com
www.halton.com
Tietoa Haltonista
Halton Group on globaali teknologiajohtaja, joka tarjoaa sisäilmaratkaisuja haastaviin julkisiin tiloihin, työ- ja liiketiloihin, terveydenhuoltolaitoksiin, laboratorioihin, ammattikeittiöihin, offshore-kohteisiin sekä energiantuotanto- ja teollisuusympäristöihin. Halton tarjoaa turvallisia, miellyttäviä ja työn tehokkuutta parantavia sisäympäristöjä, jotka ovat samalla energiatehokkaita ja edistävät kestävää kehitystä. Perheyhtiö on perustettu Suomessa vuonna 1969. Nykyään Halton Group työllistää yli 1 900 henkilöä lähes 40 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli noin 300 miljoonaa Euroa. www.halton.com