Siirry sisältöön

Halton avasi yhdeksännen tuotekehityskeskuksensa Saksaan

Vaativien ympäristöjen sisäilmaratkaisuihin erikoistunut suomalaisomisteinen perheyhtiö Halton avasi Etelä-Saksan Reit im Winklissä sijaisevan tehtaansa yhteyteen uuden tuotekehityskeskuksen, joka keskittyy keittiöilmanvaihtoon ja erityisesti ilmavirtojen ohjaamisen mittauksiin ja vahvistaa yhtiön markkina-asemaa alueella.  

Vaativiin asiakastarpeisiin räätälöitävien ratkaisujen testaus ja toimivuuden validointi on olennainen osa Haltonin toimintatapaa ja asiakkaiden palvelua. Uusi testausympäristö laajentaa yhtiön tuotteisiin ja teknologioihin liittyviä mittausmahdollisuuksia ja lisää mittausten tarkkuutta uuden mittausmenetelmän avulla.

“Pystymme jatkossa tutkimaan ilmavirtoja uusissa tiloissamme myös ultraäänitelnologian avulla perinteisen suutinmenetelmän sijaan. Tämä auttaa laskemaan mittausten virhemariginaalin jopa yhden prosentin tasolle”, sanoo Haltonin Saksan toiminnoista vastaava johtaja Heinz Ritzer.

“Tuotekehityskeskuksen avaaminen Saksan tehtaallemme auttaa meitä lisäksi nopeuttamaan yksikössä tehtävää tuotteiden ja ratkaisujen kehitystyötä, kasvattaa yksikön merkitystä liiketoiminnallemme, sekä vahvistaa asiakkaille tärkeää alueellista läsnäoloamme”, Ritzer sanoo.

Tuotekehitysympäristön ohella tehtaan tiloissa avattiin uusi näytöskeittiö, jossa yhtiö esittelee ainutlaatuisia ilmastointikatto- ja huuvaratkaisujaan sekä niihin integroitua, ihmisen vuorokausirytmiin mukautuvaa valaistusta. Ilmastointikatot ja integroidut valaistusratkaisut on kehitetty pitkälti Haltonin Saksan tehtaalla.

Osana näytöskeittiön ratkaisuja toimii Haltonin patentoitu tarpeen mukaisen ilmastoinnin säätöjärjestelmä, Halton M.A.R.V.E.L., jonka avulla on mahdollista pudottaa ammattikeittiön energiankulutus jopa alle puoleen keittiön kokoonpanosta ja käyttötavasta riippuen.

Tuotekehityskeskuksessa esillä olevien ratkaisujen kaikki asennukset valmistuivat joulukuussa 2019, ja tilat ovat käytössä.

Halton, Reit im Winkl

Halton osti Reit im Winklin tehtaan vuonna 2006. Tehdasta ja toimipistettä laajennettiin vuonna 2017, ja tilojen kokonaispinta-ala on 6 380 m². Tehdas valmistaa ilmastointikattoja ja muita ammattikeittiöiden sisäilmaratkaisuja ja niihin integroituja valaistusjärjestelmiä sekä standardoituina tuotteina että mittatilausratkaisuina. Tehtaan tuotannosta valtaosa suuntautuu Saksan, Itävallan ja Sveitsin markkinoille. Reit im Winkl sijaitsee reilun 100 kilometrin päässä Münchenistä.

Lisätiedot

Kai Konola, toimitusjohtaja, Halton Group
Puhelin +358 40 502 4900
Sähköposti: kai.konola(at)halton.com

Lataa kuvia lehdistöpalvelussa

Cision Press Service >>